
VAALITEEMAT
EU on tuonut meille valtavasti mahdollisuuksia: vapaan liikkuvuuden, yli 400 miljoonan ihmisen sisämarkkinat ja turvannut alueemme rauhaa. Tätä yhtenäisyyttä tarvitsemme jatkossakin.
Nyt EU on kuitenkin uuden edessä. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan muuttama geopoliittinen tilanne, turvallisuuden korostuminen, ilmastonmuutos ja esimerkiksi tekoälyn tuomat haasteet vaativat EU:lta uudenlaista kykyä reagoida.
Haluan olla rakentamassa EU:ta kohti 2030-lukua.
Turvallisuus
Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut merkittävästi. Euroopan rajoilla on käynnissä sota Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lähi-idän tilanne on erittäin räjähdysherkässä tilassa. Siirtolaisuus haastaa EU-maiden kantokykyä. Turvallisuus tulee olemaan kohtalonkysymyksemme tulevalla kaudella.
EU:n tulee reagoida entistä ketterämmin globaaleihin kriiseihin. Emme voi jäädä enää sivusta katsojan rooliin vain sen vuoksi, että yksittäinen jäsenmaa haluaa jarruttaa päätöksentekoa. Tämän vuoksi EU:n tulisi luopua yksimielisyysvaatimuksesta ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Tarvitsemme ripeyttä ja reagointikykyä.
EU:n tulee myös huomioida turvallisuus entistä paremmin unionin strategisena tavoitteena. Tarvitsemme lisää omavaraisuutta esimerkiksi ase- ja ammustuotannossa.
EU:n tulee ottaa paremmin huomioon kokonaisturvallisuus ja huoltovarmuus jäsenmaiden yhteisenä tehtävänä.
Meidän tulee huolehtia alueellisesti kattavasta ruokaturvasta.
Tarvitsemme EU:lle kokonaisturvallisuudesta vastaavan komissaarin.

”Tarvitsemme entistä vahvempaa ja toimintakykyisempää Euroopan Unionia. Se on paras tulevaisuuden tae myös Suomelle”
Talous
Vakaa talous luo pohjan EU:n ja sen jäsenmaiden kukoistukselle. Emme pysty torjumaan ilmastonmuutosta tai huolehtimaan heikommista, mikäli emme saa talouttamme tasapainoon. Talous luo siis puitteet tärkeille yhteiskunnallisille tavoitteille.
Kilpailukyvyn vahvistamisen tulee olla kauden kärkitavoite. EU:n tulee nousta jälleen yhdeksi kasvun kärkialueista
Vähemmän yksityiskohtaista sääntelyä, enemmän selkeitä tavoitteita. Uutta sääntelyä tehdessä meidän tulee selvittää eri säännösten vaikutus kokonaisuudessaan.
EU:n taloudellinen kestävyys ei voi rakentua velan varaan. En siksi kannata yhteistä velanottoa.